Lomaa tämäkin

Elän syyslomaviikkoa. Aamupäivällä aloitin syysloman. Tosin vielä aikaisin aamulla, seitsemästä eteenpäin, olin tyttärellä aamulapsenvahtina: vävy käväisi työpaikallaan, tuli ennen yhdeksää kotiin ja lähti lasten kanssa kohti toista mummolaa.

Mutta nyt olen kotona. Mikä ihana rauha talossa vallitsee. Ihana rauha kaaosmaisessa ympäristössä.

On hiljaista. Puhelin on soinnut vain pari kertaa, nekin lyhyitä puheluita. Olen istunut tässä koneen ääressä ja lukenut ajatuksella, tyytyväisenä, blogikuulumisia. Kommentoinutkin.

Talo on parin viikon siivottomuuden ja viiden lapsenlapsen jäljiltä – kekseliään näköinen. Kaikki huoneet sauna ja pesuhuone mukaan lukien ovat toimineet leikkitiloina. Leikin jäljet on kyllä yritetty korjata – jotenkuten. Mies kyseli eilen toista tyynyään, sitä alimmaista. Kehotin katsomaan minun puoleltani. Ei ollut siellä. En osannut osoittaa toista mahdollista löytymispaikkaa, joten tyytyä ei löydetty. Yritän tänään etsiä vaatehuoneesta tai mankelia odottavien lakanoiden ja pyyheliinojen alta.

Olen katsonut (ties monettako kertaa, ei haittaa, ovat hyviä) Liikkuvan linnan, Toy Storyt, Jali ja suklaatehdas, muutaman Disneyn... Katsotut ja katsomattomat DVD:t ja videot on järjestetty paikoilleen niin kuin 5-vuotiaan mielestä hyvä on: toinen sinne, toinen tänne, lienevätkö edes omissa kansissaan.

Järjestelemättömät kirjapinoni on uudelleenjärjestetty – lattialle (ihan sievästi). Telkkarihuone oli uudelleen sisustettu: sohva ja tyynyt, shaalit, nojatuoli ja keinutuoli, kas näissä toteutui oivat teltta ja kammio. Leikin purkaminen ei sittentoteutunutkaan ihan alkuperäiseen muotoonsa.

Yksinäinen Baby Born lojuu veskin kylpyammeessa. Veskistä löytyy A4 paperi, johon on kirjoitettu: Kidutuskammio. Ahaa, siksi siis veski oli pimennettynä. Ilmankos sieltä huutoa kuului. Huutoa, johon keittiöstä reagoin että: ”Valo heti sinne veskiin!” Tietokonettakin on käytetty. Pienet tytöt ovat joillekin kuuluisuuksien piirroshahmoille vaihdelleet vaatteita, kenkiä, laukkuja. Kuten minä lapsena paperinukeille. Tämä vielä menettelee. Ukko vuorollaan pelasi jotain urheilupeliä. Menettelee.

Jääkaappi on täynnä erilaisia ruuantähteitä: siinä, missä yksi halusi makkarasoppaa, toinen ilmoitti inhoavansa sitä ja haluavansa pinaattikeittoa ja kananmunia. Kolmas halusi edellisen päivän spagettia ja jauhelihakastiketta. Kukaan ei halunnut porkkanoita: keitosta ne poimittiin mummolle ja raaste käytettiin sämpylöihin, jotka sitten kyllä maistuivat. Marjapuuroa löytyy, pannukakkua, mehua ja kermavaahtoa. Kanasalaatin jämän heitin pois. Hedelmäsalaattia löytyy – ruokalusikallinen.

Leipomuksiakin haluttiin: toiset pullaa, toiset korvapuusteja. Kumpiakin väännettiin. Mies on monta viikkoa toivonut yhtä avioliiton alkuvuosikymmenten paistosta: nk. winerpitkoa. Päätin paistaa sitäkin. Mutta voi, niin ovat ajan saatossa taidot ruostuneet tämän pitkon osalta, että ensimmäinen levisi kauttaaltaan pellin täyttämään; toinen onnistui paistumaan vähän kapoisemmaksi. En ymmärrä, miksi näin. No, maku oli maistajan mukaan molemmissa ihan hyvä.

Tänä aamuna mies kyseli, milloin joku pannuhuoneen polttimon sytytyksenkorjaaja (???) –mies voi tulla katsastamaan kellariamme ja sopimaan töistä. ”Ei kyllä tänään eikä huomenna vaan ensi viikolla!”

Kirjamessut ovat alkaneet. Matka niille ei ole kohtuuton. ”Mieleni mun tekevi…” . Viime vuonna olin ystävättären kanssa. Hän on viettänyt tällä syyslomaviikolla sinkkulomaa: ensin Barcelonassa ja nyt Pohjois-Suomessa. Minä ”vain tiskaan astioita ja luudalla (niin pitäisi) lakaisen lattioita…” Osaani en kuitenkaan vaihtaisi. Ja tämä on tosi.

Mutta parasta on ottaa päivä tultuansa
sallia sen mennä mentyänsä,
käyköön sitten puuhun tai mäntyyn.

kirjoittaapi Aleksis Kivi