On tapahtunut kummia. Kadotettu, etsitty vaan ei löydetty on ilmestynyt! Huomaamatta se oli asettautunut eteisen pöydälle, sievästi vinottain. Siinä sen näin, Peter Høeg: Hiljainen tyttö. - Minä, huikkasi mies jostakin.
- Mistä ihmeestä sen löysit? kysyin. – Olen etsinyt sitä viikkotolkulla, ja ihan joka paikasta.
- Et kuitenkaan penkonut niitä muovipussejasi, joita oli vaatenaulakon alla, lattialla.
(Valitettavasti siellä OLI ollut useita pussukoita: lapsille kirppistuliaisia, omia kirppishankintoja kotiin, mökille, varastoitavaksi tarkoitettua, kaikenlaista.) Mies oli ”haamutellessaan” (järjestellessään) tutkinut kaikkien kassien sisällöt ja löytänyt kirjan.
Miten kirja oli joutunut ihan väärään seuraan, muovipussiin eteisen lattialle? Muistan, että keväällä olin lapsenlapsia hoitamassa pitkälle yöhön. Silloin olen ottanut kirjan mukaani ajatellen lukevani sitä illalla, lasten nukahdettua. Aloittamattomana se on kuitenkin kannettu takaisin kotiin muovipussissa, asetettu tärkeiden hankintojen joukkoon lattialle – ja unohdettu saman tien sinne. Hain kirjaa sittemmin kaikista niistä paikoista, joista kadonneen kirjan oletan meiltä voivan löytyä, tuloksetta; pusseja en tutkiskellut. Nyt kirja sitten löytyi, sopivasti kesäloman alkuun. Kaikella taitaa olla tarkoituksensa, katoamisillakin!
Muutakin, minulle ymmärtämätöntä on syntynyt.
Ostin keväällä Tampereelta (”kässäpäiväretki”), kirpputorin kylkiäisenä olevasta kukkakaupasta passifloran. Kukkia oli muutama: kummallisia, valkovuokkomaisia, pieniä. Aivan erilaisia kun olin katsonut esim. Haavettaren blogissa. Myyjämies neuvoi asettamaan valoisaan ja kastelemaan ”tavallisesti”, kyllä kukka sitten oikeanlaisena kukkisi. Niin kuin kukkikin! Muutamia suuri, valkoisia kukkia on ollut iloksemme. Ja mies, niin kauneutta ymmärtämätön (anteeksi, ehkei olekaan, ollenkaan, mutta vain jotenkin joskus niin tuntuu!), sanoo: - Enpä ole nähnyt noin kauniskukkaista kasvia aikaisemmin!
Nyt ensimmäisen, oikeanlaisen kukan kuihtumiskohdasta roikkuu vihreä – hedelmä? Vai mikä se on? Mitä sille tehdään, annetaanko vain köllötellä? Olen ymmällä.
4 comments:
Kieloja siellä ja täällä. :)) Ihanaa aikaa kulkea metsässä ja tuoksutella kotonakin.
Hukkaamisessa parasta on löytäminen. ;D Onnea kirjan löytymisestä! Ajoitus on tosiaan mitä mainioin.
Passifloran hedelmät jäävät usein tyhjiksi. - Mutta anna kasvaa ja katso. Jos se tuosta vielä pullistuu ja sitten alkaa rypistyä (=kypsyä), niin pääset viettämään sadonkorjuujuhlaa. :)
Kukkailoja!
Haavetar,
kieloja käyn poimimassa joka kevät, vaikka anoppini onkin tartuttanut minuun käärmepelkoaan. Olin rohkea poimija vuosia sitten; nyt tömistelen ja kopistelen maastoa edelläni, kumarrun kielojen puoleen vasta varmistettuani käärmevapaan pomintapaikan! :)
Kimppu tuoksuvia, valkoisia kieloja: tuoksu, joka kulkeutuu joka sopukkaan ja saa sydämen ja sielun väräjämään... :)
Juu, kirja löytyi ja aion löytää sille lukuaikaakin tällä viikolla: suuntaamme alkuviikosta kohti Savonmuata, minä, esikoistytär + lapsensa sekä anoppini. (Muutaman päivän "loma". :D)
Katsotaan, odotellaan, toivotaan rypistymistä! :)
Tuoksua kielojen toivotan, kesäelämää, elvyttävää! :)
"Hiljainen tyttö" osasi olla hiljaa kunnes tuli oikea hetki :) Kaikella aikansa.
Huomaan että oma muistini pätkii ja siksi olen ajatellut ruveta kuvaamaan tavaroita muistin tueksi. Ei tarvitse juoksennella pitkin huushollia, kun tietokoneella on esillä komeroiden sisukset. No, tämä aatos on vasta idea-asteella niin kuin niin moni hassutus, jolle perhe osaa hymyillä ja minä myös.
Hieno tuo hedelmä. Luonto yllättää. Eksotiikka kutsuu.
Paju!
Terveisiä sieltä Mikkelin kupeesta!
Mennyt viikko paistoi aurinkoa mieleenkin, josta tummat pilvet, ainakin meilkein kaikki, hiljalleen kaikkosivat (toivottavasti jatkavat hajoamistaan).
Hiljaista tyttöä ehdin lukea vain noin 100 sivua...
Kesäpäiviä sinulle!
Post a Comment