Rantasaunan rannasta

Tässä on laiturin kesäisin. Matala ranta, kahlattava. Nyt vesi jäävettä, niin kylmää.

Sitä piti hiukan kokeilla, varpaat kastaa.

Saunan jälkeen naamalle huiskauttaa.

Mökkikaste.



Turkoosia, sinistä, violettia, harmaan eri sävyjä:
keväinen järvenselkä pilvipoutapäivänä. Tuuli, taivaaan lapsi, pohjoisesta puhui.



Kevään kalpea kuu korkealla ylhäällä, sinisellä taivaalla. Katselee ei vielä ihan täytenä, mutta lupauksena sellaisesta.

Nyt menoksi!

Olemme lähdössä miehen ja anopin kanssa Itä-Suomeen, lähelle Mikkeliä. Siellä on minun viha-rakkaussuhteeni: rantasaunamme. Käymme katsastamassa, miten on selvinnyt talvesta ja missä vaiheessa kevät kohisee järvenrantakoivuissa. Vai viskooko lunta, sitäkin kun lupailtu. Ja yöpakkasia. Minun ja rantasaunan suhteessa yöpakkaset viime vuosina vähentyneet, onkohan kesä tulossa meillekin? Sitäkin kuulostelen.

Petturi luki Perhoskerääjän

Petturi, se olen minä. Petin Amazonin Liljani, olin kyllästynyt odottamaan sen kukkimista. Ostin uuden liljan, rehevän kaunokaisen, jonka toivoakseni kukkii pian ja loistokkaasti. Sinnikäs selviytyjäliljani sai vierelleen tuon tulokkaan, ja minä seurailen, miten kumppanuutensa sujuu, josko vanha omanikin innostuisi puskemaan kukkavanoja.

Kukkimattomuus ja nuipahtaneet lehdet ovat seurausta huolimattomasta hoidosta ainakin osittain, myönnän. Mutta on sitä kuitenkin hoidettukin. Miksi se on niin kranttu?

Aikoinaan kun vaihdoin Liljan mullan, irrotin muutaman sipulin ystävälle (miehen serkku). Hän on saanut liljansa kasvamaan, lapsesta on kehkeytynyt äitiään loistokkaampi yksilö! Ehkäpä kohta kukkiikin! Samainen ystävä huomasi eilen Jumbon Stockmannin kukkaosastolla Amazoninliljoja myytävän. Kertoi niillä olevan isot tanakat vihreät kiiltävät lehdet, kuin raparperit! Oli kauan miettinyt, ostaisiko itselleen toisen. Ei ostanut vaan kertoi minulle. Jolla tämä ensimmäinen niiiiin rääpäle!

Joten miehen kyydissä köröteltiin kukkaa noutamaan. Parkkihallissa mies jäi autoon istumaan. Ei edes iltapäivälehteä halunnut ostaa. - Ethän sinä sinne jää viipymään, äkkiä vain kukan käyt ostamassa.
Ettäkö minä en nyt siis tekisi pientä ostoskierrosta, poikkeaisi Akateemisessa ja Herkussa? Tietenkin tein kaiken tuon! Kummallista, miehen katsessa ei ollut sääliä, kun saavuin autolle kantaen metristä liljapuskaa ja ruokakasseja.

- - -

Akateemisesta ostin Joel Haahtelan Perhoskerääjän (Otava 2006). Tapanani on lukea kirja alusta loppuun ilman mainitavia taukoja. Saatan vaihtaa istumapaikkaa, liikkua huoneessa, talossa, vastata kysyjälle, tosin kärttyisenä keskeytyksestä, kirjaa en hellitä kesken lukemisen. Itseäni(kin) tämä tapa ärsyttää, mutta en voi sille mitään. Näin olen aina lukenut.

Illalla silmäilin Perhoskerääjää, mutta en uskaltanut aloittaa, yö oli edessä. Tänään luin kirjan. Aikaisempia teoksiaan en ole lukenut, en Finlandia-palkintoehdokkaana ollutta Elenaakaan.

Perhoskerääjä on helppolukuinen, teksti sijoittuu väljästi sivun keskelle, riville sanoja mahtuu vain neljä, viisi, kuusikin. Tuli runokirjan tunnelma. Helppo on lukea tekstiäkin: pitkätkin lauseet etenevät sujuvasti. Ja pitkiä lauseita on paljon. Useimmat.

Päähenkilö perii vanhan talon saksalaiselta mieheltä. Mieheltä, jota ei ole tavannut tai tuntenut. Talosta löytyy perhoskokoelma, matkapäiväkirja ja kirjeitä saksalaiselta naiselta. Saksaan naisen luo päähenkilö matkustaa kuullakseen enemmän perinnön antajasta, selvittääkseen, miksi mies testamenttasi omaisuutensa juuri hänelle. Johtolangat vievät päähenkilöä muuallekin Eurooppaan, kirjan edetessä sukelletaan (sananmukaisesti) taaksepäin myöskin päähenkilön elämässä, oudon perinnön merkityskin selviää.

Kirjan tunnelmana on apeus ja kaiho. Sadetta, sumua ja lumihiutaleita, vanhoja taloja ja ihmisiä. Menneisyyttä ja ohuita kohtaamisia. Yöt ovat unettomia ja päivät lipuvat nekin kuin unta olisivat. Päähenkilö painaa lapsuuden unohdettu trauma, eikä kirjan loppukaan, vaikka asioita selviääkin, anna lukijalle varmaa toivoa paisteesta aurinkoisen päivän. Haikeaa, muttei kuitenkaan ihan - toivotonta. Pidinkö? Kyllä pidin. Alusta loppuun.

"Myöhemmin samana iltana kun olin saanut kirjeen Anna Prinziltä, siirsin gardenian länsi-ikkunalle. Olin lukenut kirjasta sen olevan paras paikka. Ikkuna erotti minut maailmasta, ja kuulin tuulen huminan vasten lasia. Pilvien painon kun vyöryivät talojen ylitse. Kuulin kuinka yö pauhasi ympärilläni." (s. 51)

Muuten, haastavaa kirjoittaa niinkin oudosta harrastuksesta kuin perhosten keräily ja onnistua siinä. Kirjailijalla tässä kotikenttäetu: isänsä innokas perhoskerääjä ja -kuvaaja.

Valhe ja totuus

Vuosia sitten Helsingissä, Savoy-teatterissa, oli Vladimir Vysotski -ilta. Vysotskin musiikin ystävät muistelivat taiteilijaa, lauloivat laulujaan. Vieraina oli myös aikalaisiaan, näyttelijätovereitaan Venäjältä.
Yllätys, yllätys, ilta oli venäjänkielinen, enkä ymmärtänyt tarinoista tai laulujen sanoista juuri mitään. Vain sanan sieltä, toisen täältä. Se ei kuitenkaan haitannut, musiikki puhui ja kielimuuria ei sen ymmärtämisessä ollut.

Siellä missä ystävät kokoontuvat syömään, juomaan ja laulamaan, jossain vaiheessa iltaa lauletaan tunteella ja antaumuksella "Ystävän laulu". Se onkin ehkä tutuinta Vysotskia.
Hän kirjoitti, sävelsi ja lauloi paljon muitakin.

Tässä yksi suosikeistani, joka pitäisi kuulla itsensä Vysotskin tulkitsemana - Tapani Pertun suomenkielinen esitys koskettaa myös.

Valhe ja Totuus
säv. Vladimir Vysotski
suom. sanat Turkka Mali

Palmikkopäisenä totuus maailmaa kiersi,
edessä rampojen, köyhien prameili vaan,
ikkunasta valhe hänet nähdessään huusi:
"Voit levätä luonani, tule sisälle vaan!"

Totuus noudatti kutsua, lepäsi sängyllä hetken,
ei aikaa kun nukkui kuin lapsonen Jumalan.
Valhe peitteli hänet ja avasi shamppanjapullon,
joi itsensä humalaan punoen suunnitelman.

Buldoggikasvoinen valhe vietti näin iltaa,
röyhtäillen, nikotellen hän lauleli vaan:
"Jos alasti käymme kuin vastasyntyneet käyvät
ei voi totuutta erottaa valheesta ainutkaan."

Hän varasti totuuden leningin, kultaisen pannan,
änki koreat kengät kiroten jalkaansa tuo.
Kellon ja lompakon otti ja kadulle juoksi,
totuuden hahmossa valhe nyt shamppanjaa juo.

Totuus heräsi kaivaten kultaista pantaa,
ihmetellen seisoi valheen huoneessa hän.
Alastomana kun kadulle kirmaisi silloin,
huomasi köyhien häntä kivittävän.

"Syytön mä oon", huusi totuus, "valhe on vienyt,
pukuni, lompakon, kelloni kimaltavan!"
Köyhät ja rammat kivitti totuutta kunnes,
poliisi korjasi väsyneen vaeltajan.

Poliisi sanoi: "Totuuden tunnemme kyllä,
hän kulkee kultaisin vaattein, niin hieno hän on.
Totuus ei koskaan alasti kaduilla juokse,
ruoskitaan petturi, ruoskitaan jumalaton!"

Totuus itki ja syyttömyyttään kauan vannoi,
nyt hän on köyhä ja sairas ja asunnoton.
Valhe kulkee maailmalla kultaisin vaunuin,
puhdasverisen tamman vienyt hän on.

Voit toivosi heittää, turhaan totuutta säälit,
vaikka löytyykin hulluja totuutta puolustamaan.
Se joskus voi voittaa valheen, mutta huomaa:
vain jos oppii valheen lailla varastamaan.

Usein juot votkaa seurana janoiset veljet,
sinä tiedätkö silloin, missä yösi oot nukkunut?
Herää ja itke, valhe on paitasi vienyt,
herää ja itke, se on tammasi anastanut.

Valhe on totuus, usko se veljeni vihdoin,
katso, se kiertää sun puvussas maailmaa!
Herää ja itke, se vienyt on kultaisen kellos,
herää ja itke, se tammaasi ohjastaa!

"Kiss Me"

Helsingin Messukeskuksessa on tänä viikonloppuna Kevätpuutarha 07, Suomen suurimmat puutarhamessut. Torstai 14.4. oli ensimmäinen messupäivä. Se oli myös päivä, joka olisi itselleni sopinut messuilla kiertelyyn ja katseluun, mutta - käymättä jäi. Tuli muuta toimitettavaa.

Vanhempi Tytär ja Miehensä eilen kyselivät, olisiko mummulla lauantaina aikaa lapsenlapsille. Muutamia tunteja iltapäivällä. Kävisivät Kevätpuutarhamessuilla vinkkejä katsastamassa, kun on tuo uudehkon kotinsa piha vielä aika keskeneräinen. Kyllä mummulle sopii, tervetuloa vaan!

Kun nyt messuille lähtivät, pyysin tytärtä katsastamaan erityisesti pensasruusuja. Annoin ohjeeksi etsiä ruusua, jolla kerratut, vaaleanpunaiset kukat, "sellaiset englantilaisen ruusun näköiset, tuoksuvat".

Tunti, pari lähtönsä jälkeen sainkin kännykkääni multimediaviestin vävyltä: kuvan, jossa ruusuista ruusuisin kukki kännykän pienellä näytöllä! Ylhäällä luki: Kiss Me. Tuon näköistä kaunotarta olin juuri tarkoittanutkin! Että löysivätkin! Lähetin tekstarin: Kyllä!
(Vävy kun oli kännykkäänsä viestini saanut, oli huvittuneena sanonut Tyttärelle: "Ymmärsiköhän se anoppi nyt oikein? Ruusun nimi kun on tuo "Kiss Me" ja anoppi vastaa "Kyllä!".)

Lapsiaan hakiessaan kertoivat ruusun olleen muiden ruusujen joukosta suurikukkaisin, vaaleanpunaisin ja tuoksuvin. Niin tuoksuva, että ihmiset ympärillä hyvältä tuoksuavaa arvuutelleet. "Se on tämä ruusu", oli Tytär valistanut.

Se ruusu on Puutarha Tahvoset -maahantuoma, Easy Elegance pensasruusuvalikoimasta, amerikkalaisen Baileyn taimiston ruusunjalostusohjelmasta. Kuvastostaan kuva alla.


Tyttären mielestä kuvaston kuva ei tee oikeutta ruusulle: "Se on vielä paljon kauniimpi luonnossa kukkivana nähnynä kuin tuossa kuvassa." Alan haluta (lue: himoita) ruusua itselleni, pihalleni, ilokseni, kaikkien iloksi.
Esitteessä lukee: "Tuoksuvin Easy Elegance ryhmän ruusuista. Kukat suuret, kerrotut, kirkkaan vaaleanpunaiset. Kukkii koko kasvukauden. Erittäin taudinkestävä. Hyvä leikkokukka. Omajuurinen. Korkeus: 60 - 90 cm".

Hyvä leikkokukka. Näen jo sieluni silmin kukan maljakossa, sen suloisen tuoksun väräjävän huoneessa ja huokaisen.
Päätämme Tyttären kanssa yrittää ruusunkasvattajina, semminkin kun esitteen takakansi vielä lupaa: "Mutta mikä parasta, nämä ruusut todella toteuttavat lausumaa: "istuta ja unohda".

"Ruusu on ruusu on ruusu."

1. haasteeni

Runotorstain haaste: mikrokosmos

M= Mitä mieltä
I= innostaa ihmistä
K= kolkkoihin koloihin,
R= rajojen repimisiin,
O= onnen ongelmiin,
K= kiviin kompastumaan.
O= Onkija olen onnen
S= sopuisasti
M= mikrokosmosmaailmassani,
O= omassa ojassani, onnelassani
S= soutaen, sukeltaen ja selviytyen.



(Olen siis aika 'lällykkä')

Oppeja

'Löydettyäni' kotikirjastosta Mathilda Langlet'in Täydellinen käsikirja perheenemänniile I-II (näköispainos vuoden 1885 laitoksesta) olen sieltä täältä sitä tarkemmin selaillut. Vuodenaikaan sopii kukkien istutus ja hoito, joten kiinnostuin etsimään kirjasta Mathildan ohjeita ja neuvoja asiasta. Pydähdyin alkuun:

"Jos saan leivän ja kahvin laadusta käsityksen perheenmännän kelvollisuudesta, luon itselleni vakuutuksen hänen tavoistaan siitä kunnosta, jossa huoneessa ja ulkoilmassa kasvatetut kukat pidetään - voisinpa melkein sanoa tämän auttavaa minua pääsemään hänen luoteensakin perille. Ei kukaan hellä äiti, ei kukaan huolellinen perheenemäntä tahi velvollisuuksillensa uskollinen vaimo jätä kukkiansa hoitamatta, kuihtumaan eikä kellastumaan eikä lauteissa puolittain rikkaruohon tukahduttamiksi ja hoidon puutteesta puolikuolleiksi."

Eli näytä minulle kukkasi ja puutarhasi niin minä kerron sinulle millainen olet!

Oma mummuni sanoi aina, että katsomalla hellan puhtautta, näkee emännän siisteyden. Ja kehotti huolehtimaan siitä, että keittolevyt ovat puhtaat keittämisen ja paistamisen jälkeen, samoin myös lieden uuni. WC:n puhtaudesta on huolehdittava. Makuhuoneen sänky pedataan siistiksi joka aamu. Myönnetään, niin syvälle mummun opit ovat juurtuneet, että sisimmässäni poden huonoa omaatuntoa liettäni katsellessa. Ja WC:ssä pyykkivuoren edessä. Makuuhuoneen päiväpeittokin jää useimmiten levittämättä.

Onnekseni olen oppinut vuosien myötä myös jotakin elintärkeää: armollisuutta itseäni kohtaan. Mathildan 'ojennus' osui - kuitenkin!