Petturi, se olen minä. Petin Amazonin Liljani, olin kyllästynyt odottamaan sen kukkimista. Ostin uuden liljan, rehevän kaunokaisen, jonka toivoakseni kukkii pian ja loistokkaasti. Sinnikäs selviytyjäliljani sai vierelleen tuon tulokkaan, ja minä seurailen, miten kumppanuutensa sujuu, josko vanha omanikin innostuisi puskemaan kukkavanoja.
Kukkimattomuus ja nuipahtaneet lehdet ovat seurausta huolimattomasta hoidosta ainakin osittain, myönnän. Mutta on sitä kuitenkin hoidettukin. Miksi se on niin kranttu?
Aikoinaan kun vaihdoin Liljan mullan, irrotin muutaman sipulin ystävälle (miehen serkku). Hän on saanut liljansa kasvamaan, lapsesta on kehkeytynyt äitiään loistokkaampi yksilö! Ehkäpä kohta kukkiikin! Samainen ystävä huomasi eilen Jumbon Stockmannin kukkaosastolla Amazoninliljoja myytävän. Kertoi niillä olevan isot tanakat vihreät kiiltävät lehdet, kuin raparperit! Oli kauan miettinyt, ostaisiko itselleen toisen. Ei ostanut vaan kertoi minulle. Jolla tämä ensimmäinen niiiiin rääpäle!
Joten miehen kyydissä köröteltiin kukkaa noutamaan. Parkkihallissa mies jäi autoon istumaan. Ei edes iltapäivälehteä halunnut ostaa. - Ethän sinä sinne jää viipymään, äkkiä vain kukan käyt ostamassa.
Ettäkö minä en nyt siis tekisi pientä ostoskierrosta, poikkeaisi Akateemisessa ja Herkussa? Tietenkin tein kaiken tuon! Kummallista, miehen katsessa ei ollut sääliä, kun saavuin autolle kantaen metristä liljapuskaa ja ruokakasseja.
- - -
Akateemisesta ostin Joel Haahtelan Perhoskerääjän (Otava 2006). Tapanani on lukea kirja alusta loppuun ilman mainitavia taukoja. Saatan vaihtaa istumapaikkaa, liikkua huoneessa, talossa, vastata kysyjälle, tosin kärttyisenä keskeytyksestä, kirjaa en hellitä kesken lukemisen. Itseäni(kin) tämä tapa ärsyttää, mutta en voi sille mitään. Näin olen aina lukenut.
Illalla silmäilin Perhoskerääjää, mutta en uskaltanut aloittaa, yö oli edessä. Tänään luin kirjan. Aikaisempia teoksiaan en ole lukenut, en Finlandia-palkintoehdokkaana ollutta Elenaakaan.
Perhoskerääjä on helppolukuinen, teksti sijoittuu väljästi sivun keskelle, riville sanoja mahtuu vain neljä, viisi, kuusikin. Tuli runokirjan tunnelma. Helppo on lukea tekstiäkin: pitkätkin lauseet etenevät sujuvasti. Ja pitkiä lauseita on paljon. Useimmat.
Päähenkilö perii vanhan talon saksalaiselta mieheltä. Mieheltä, jota ei ole tavannut tai tuntenut. Talosta löytyy perhoskokoelma, matkapäiväkirja ja kirjeitä saksalaiselta naiselta. Saksaan naisen luo päähenkilö matkustaa kuullakseen enemmän perinnön antajasta, selvittääkseen, miksi mies testamenttasi omaisuutensa juuri hänelle. Johtolangat vievät päähenkilöä muuallekin Eurooppaan, kirjan edetessä sukelletaan (sananmukaisesti) taaksepäin myöskin päähenkilön elämässä, oudon perinnön merkityskin selviää.
Kirjan tunnelmana on apeus ja kaiho. Sadetta, sumua ja lumihiutaleita, vanhoja taloja ja ihmisiä. Menneisyyttä ja ohuita kohtaamisia. Yöt ovat unettomia ja päivät lipuvat nekin kuin unta olisivat. Päähenkilö painaa lapsuuden unohdettu trauma, eikä kirjan loppukaan, vaikka asioita selviääkin, anna lukijalle varmaa toivoa paisteesta aurinkoisen päivän. Haikeaa, muttei kuitenkaan ihan - toivotonta. Pidinkö? Kyllä pidin. Alusta loppuun.
"Myöhemmin samana iltana kun olin saanut kirjeen Anna Prinziltä, siirsin gardenian länsi-ikkunalle. Olin lukenut kirjasta sen olevan paras paikka. Ikkuna erotti minut maailmasta, ja kuulin tuulen huminan vasten lasia. Pilvien painon kun vyöryivät talojen ylitse. Kuulin kuinka yö pauhasi ympärilläni." (s. 51)
Muuten, haastavaa kirjoittaa niinkin oudosta harrastuksesta kuin perhosten keräily ja onnistua siinä. Kirjailijalla tässä kotikenttäetu: isänsä innokas perhoskerääjä ja -kuvaaja.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
5 comments:
Onnea liljasta ja kiitos lukuelämyksestä!
Minulle käy samoin hyvän kirjan kanssa - en malta lopettaa, ennen kuin koko kirja on luettu.
PS-BTW. Olen lukenut kärhöistä ikäviä. Että niitten kasvuolot voivat olla täysin ihanteelliset ja silti oikukkaina voivat kupsahtaa aivan yllättäin, kesken kukinnan.
Perhoskerääjä on ollut lukulistallani (joka kasvaa kiivaammin kuin mitä aika antaa myöten – tai sitten en osaa "tärkeysjärjestää" päiviäni) syksystä lähtien. Annoit makuni mukaisia maistiaisia.
psst: olen heikkona lääkärikirjailijoihin ;) Toivon aina (epärealistista tai ei) että heiltä tulee tekstiä jostain syvältä ihmismielen ja -ruumiin uumenista.
Muuten: nyt minulla on Koulujen taide. Varasin kirjastosta ja sain eilen. Ihana! Kiitos esittelystäsi!
Haavetar,
Kiitos ja ole hyvä!
Kävin tänään ostamassa Lilja II:selle punasaviruukun. Se on kasvatettu muoviruukussa, aika pienessä sellaisessa, ja ruukku pullistelee sipuleista, ihan soikeana.
Alakouluikäisen muistikuva: tulen koulusta, repussani on koulun kirjastosta lainattu kirja. Syön hätäisesti mummun laittaman välipalan. Vettä sataa, on harmaata, sisälläkin, lukea kyllä näkee. Istun olohuoneen sohvalle. Katson ulos: sade kuin lämmin huopa, mummon ääni keittiössä, astioiden kilinä, täällä kaikki - turvassa. Ihanaa, voin lähteä. Avaan kirjan ja olen poissa. :)
Kukat kuin ihmiset. Kaikki kunnossa ja sitten, ihan yllättäen - jotakin.
Vielälämpöistä viikonloppua toivotan!
Paju,
suosittelen Perhoskerääjän siirtämistä sinne lukulistasi kärkipäähän! Se on runollinen, apea ja haikea, tuntoja joita tunnistan itsessäni minäkin.
Kirjaa lukiessa olisin tosin silloin tällöin ravistellut päähenkilöä: ei elämä noin tyhjää ole, katso ympärillesi nuori mies!
Niin, onhan lääkärikirjailijoilla kirjoittajataitojen lisäksi tietämys ihmiskehosta ja -mielestä.
Ole hyvä! Oi, mukavaa että sait kirjan kirjastosta. On mahtava kirja - kooltaan ja sisällöltään!
Viikonloppua koulumuistojen parissa ja kenties perhoskeräilyn! :)
Hei
Kiitos lukukokemuksen jakamisesta. Olen tuota kirjaa miettinyt miehelleni, jolle isä-Haahtelan kirjat ovat tuttuja. (Mieheni on intomielinen perhostelija: lapsena keräsi ja kasvatti, nykyään valokuvaa.)
Minä olen lukijana ihan toisen tyyppinen kuin sinä. Kunpa pystyisikin tuohon! Minulla on useita kirjoja kesken, joka huoneessa useampikin. Samoilen niissä ja haukkaan niistä limittäin ja lomittain aina kun saan sopivan hetken. Jälkeenpäin on vaikea muistaa, kuka kirjoitti mitäkin (nyt menossa Manner-Villa-Dahlgren-Kilpi-Anhava-von Schoultz- Duras -kausi).
Mukavia viherhetkiä (minäkin olisin tehnyt ostosreissullani juuri tuon tärkeän kolmiolenkin: hyvää ruokaa, hyvää lukemista ja kukkailoa).
Katja,
ole hyvä! Uskon kirjan kiinnostavan perhosharrastajaa: hyvät tiedot harrastuksesta saavat lukijan rentoutumaan ja nauttimaan lukemastaan, ei tarvitse pelätä tai etsiä niitä kirjailijan 'mokia'! Ehkä lukee jotain uuttakin harrastuksestaan. Kaikki tuo ja vielä tarina! :)
Luulen, että se on kirjan tunnelma, lumo, joka saa ahmimaan kaikki yhdellä kertaa! Mielikirjojani luen monta, monta kertaa uudelleen, en ehkä kokonaan vaan lempikohdista, omaa tunnelmaani kuullostellen.
Koivun lehdet hiirenkorvaiset, vihertää kaikkialla, kodissakin, alkukesän viikonloppua sinne! :)
Post a Comment