On perjantai ja marraskuun alku. Istun olohuoneessa ja juon kahvia. Porkkanasämpylä on lämmitetty leivänpaahtimessa. Pöydälle olen sytyttänyt kynttilän. Rauha on laskeutuneena kodin ylle. Hengähdän syvään ja otan rauhan vastaan myös omaan mieleeni.
Olohuoneessa on kolme isoa ikkunaa. Katson ulos, pihalle. Sininen taivaankupu, vinot auringonsäteen kultaavat naapuritalojen seiniä ja kattoja. Katson kaikkea tarkasti. Ruoho on elinvoimaisen näköistä, kukkapenkkien perennat kukkimisien jäljiltä. Talon seinää nouseva piippuköynnös havisuttaa sydämenmuotoisia lehtiään, on lähellä aika täydelliseen lehdettömyyteen. Liikettä kaukana taivaalla: varisparvi kiertelee ja kaartelee. Pihalle lentää yksinäinen talitiainen. Se hypähtelee grillin reunalla. Haistaako talitintti? Haistaako se ehkä talipisaran, grillauksesta tipahtaneen? En tiedä.
Tiedän mitä on aika,
tiedän mitä on kaipaus.
Tunnen sinut, suuri Ilo
ja sinutkin, suuri Suru.
Kaipaava saa lohdun,
onnellista ei rangaista.
Voi tunnustaa: on hyvä nyt.
4 comments:
Hyvä hetki, josta lukiessa tuli rauhaisa olo.
Hellää viikonloppua!
Haavetar,
kiitos!
Olen viritellyt jouluisella mielellä olemista. Aloittanut rauhoittumisesta. :)
Viime viikolla loi kynttilän liekki rauhaa ja hyvää oloa. Kiitos lämmöstä, joka välittyy lukijalle asti.
Ja nyt sytytämme kynttilän, kun etsimme toivoa järkytyksen hetkellä. Valoa pimeyteen. Voimaa voimattomuuteen.
Paju,
kiitos ajatuksistasi, lämmöstä. Ymmällä ollaan.
Post a Comment