Hiljaisuudessa minä puhuu

Kotiseurakuntani tarjoaa koulussa työskenteleville mahdollisuuden halutessaan osallistua kerran vuodessa hiljaisuuden retriittiin. Itselleen sopivan ajan ja retriitin voi valita, ja seurakunta maksaa osallistumismaksun. Ystävän kanssa olemme osallistuneet useisiin.

Retriitti tarkoittaa erilleen vetäymistä. Hiljaisuuden retriitissä osallistujat sitoutuvat viettämään esim. viikonlopun hiljaa -yhdessä.

Muistijälki:
On syksy. Olemme Hiljaisuuden keskuksessa, järven rannalla. Illalla rantasauna lämpiää, ja naisia, tuntemattomia toisilleen, saapuu yksitellen nauttimaan saunarituaalista. Riisumme vaatteet, käymme suihkussa, siirrymme löylyhuoneeseen. Istumme lauteille ja nautimme. Sanaakaan ei sanota, löylynheittolupa pyydetään katseella ja saadaan pään nyökkäyksellä. Vesi sihahtaa kiukaalle, lämpö ryöpsähtää polttavana ja saavuttaa hetkessä lauteillaistujat. Naisten hartiat painuvat kyyryyn, ensimmäist hikipisarat pusertuvat esiin. Löylyn tasaannuttua oikaistaan selkä, taivutetaan pää taakse, suljetaan silmät, nojataan lauteiden takana olevaan saunan seinää, kasvot kohoavat ylös avoimina ja nauttivina, turvallisesti. Heitetään lisää löylyä. Aikaa ei ole, nyt. Täällä. Tällä hetkellä.

On kuuma, raukea olo. Hiki valuu alas otsaa, tippuu nenänpäästä. Silmiä avataan. Yksi toisensa jäkeen kylpijät laskeutuvat alas lauteilta, kietoutuvat pyyhkeisiinsä ja kävelevät rantaan. On syksy. Vesi on viileää. Viileää vettä, mutta muutakin se on: pehmeää kuin pehmein sametti, se hyväilee kehoa, ojennettuja käsivarsia, sormenpäitä. Kellotellaan veden varassa. Ei ole kiirettä.

Sielun ja ruumiin hoitoa.

***
Saunaan, uimaan. Ja taas sama uudelleen. Muistan itse toistaneeni tämän seitsemän kertaa; se onkin oma ennätykseni.