Pääsiäiskaktuksesta, muusta ja toivosta

Vapaapäiviä ei kannata kovin tarkkaan suunnitella. Voi tehdä vain jotain hyvin joustavia kuvitelmia siitä, mitä lomaltaan haluaa. Mutta varmaa ei ole mikään. Niinpä nyt pääsiäisenä annoin vain päivien kuljettaa ja keikutella. Toivoin tyyntä käyntiä, korkeintaan pieniä liplatuksia silloin tällöin. Pois myrskyt ja myllerrykset. Näin kai tapahtuikin.

Pitkäperjantai on minulle aina pitkäperjantai. Aikaa on. Meillä pitkäperjantaina ryhdyttiin irrottamaan pääsiäiskaktusta ruukustaan: siis mullanvaihtoon. Aikaa siihen kuluikin.

Kaktuksen olen saanut vuosia, vuosia sitten anopilta, joka puolestaan sai sen pienenä taimena tädiltään joskus 60-luvulla. Näin anoppi muistelee. Kaktus kasvoi ja voi hyvin hänellä ja kukkinut meilläkin ainakin kerran vuodessa, parhaina vuosina kaksikin kertaa. Ollut sellaisen ison, punaisen jumppapallon kokoinen, niin täynnänsä kukkia.

Vuosi sitten tapahtui jotakin. Kasteluvirhe. Vesi ei imeytynytkään kukan juurelta multaan, vaan jäi lillumaan multakerroksen päälle. Multapaakku oli kivikova kokkare. Juuret eivät saaneet ilmaa ja kukka lakkasi hengittämästä, kurtistui ja kalpeni. Ensiavuksi kaavimme päälimullat pois, ei auttanut. Olin heittämässä koko kaktuksen 'kompostiin', mutta säälistä se sai jatkoaikaa kesän yli, ja jonkinmoinen ihme tapahtuikin: ulkona kukka kukki (tosin hyvin vaatimattomasti entiseen kukintaansa nähden) ja teki muutaman uuden lehden. Tänä talvena se on kituutellut, muutama kukkakin ennen pääsiäistä, ja nyt siis päätimme uudistaa sen: vaihtaa mullat ja siistiä oksankantturat pois.

Kaktuspa ei lähtenytkään ruukustaan ihan helposti: miehen piti hakea pitkäteräinen puukko, jolla leikkasi ja kihnutti paakkua irti. Ja pitkä keppi ja vasara, joilla naputti multakönttiä ruukun pohjareiästä. Minä ja anoppi, joka oli auttamassa, pitelimme kukkaa ja purkkia, mies pisteli, leikkasi ja naputteli. Minua nauratti. Olimme kuin venäläisestä kansansadusta: nauriinvedossa mies, akka, anoppi, kaikki kiskovat, mutta kaktus ei hievahdakaan! Tosin kukan kiskominen oli enemmänkin hellästi nykimistä ja ravistelua: "Irtoa sieltä. Tämä on parhaaksesi!"No, lopulta kakkara irtosi, multa vaihdettiin ja kukka leikattiin 'lyhyttukkaiseksi'. Kesäksi se viedään pihalle ja toivotaan uudistuvan sekä virkistyvän siellä!

Lankalauantaina tarkkailtiin omaa noitaa tiukasti; ei päässyt taikojaan tekemään ja viattomia säikyttelemään. Eipä silti, hyvin tyytyväiseltä se on näyttänyt, ei yhtään pahanilkiseltä: istunut luudallaan ja keinutellut itseään huoneen tuuletustuulessa. Katsellut öisin kirkkaana loistavia tähtiä ja nähnyt auringon tanssin pääsiäisaamuna!

Sunnuntaina Vanhempi Tytär kävi raidoittamassa äitinsä hiukset. Mukanansa tyttärensä. Kotiin jäivät terve vävy ja oksennustaudista toipuva poikansa. Juotiin kahvia ja nautittiin kotona tehdystä pashasta ja kulitsasta. Lähtiessään heille kerättiin pääsiäismunia kotiin vietäväksi. Illalla Tytär soitti, hän ja tyttärensä olivat hekin sairastuneet oksennustautiin. Joten

nyt 2. pääsiäispäivän aiottu koko perheen (mummu, pappa, anoppi, tyttäret, vävyt ja lapsenlapset) ravintolalounas piti peruuttaa. Nuorempi tytär soitti: perheensä vielä terveenä. Niin vielä täälläkin!

***
Pitkänäperjantaina mietin kärsimystä ja toivottomuutta. Kristinuskossa uskomme, että pääsiäisen kärsimyksestä ja tuonelasta saatu voitto, ylösnousemus, antaa meille toivon ja elämän. Ilman pääsiäisen ihmettä osanamme olisi lopulta pimeys ja katoaminen jonnekin... Kuin mustaan aukkoon putoaminen!
Kreikan tarumaailmassa kerrotaan tarinaa nuoresta Pandrora-neitosesta: Pandoraa kiellettiin avaamasta myötäjäislipastaan. Hän ei kuitenkaan kyennyt hillitsemään uteliaisuuttaan. Kuinka inhimillistä! (Eihän Aatamikaan kieltäytynyt omenasta, vaan halusi tietää hyvän ja pahan ja haukkasi.) Neito avasi lippaan, josta kaikkinaiset vitsaukset (kärsimys, köyhyys, vanhuus, sairaudet jne.) karkakasivat ihmiskuntaa kiusaamaan. Pandoraa pelästyi, mutta toimi rohkeasti: paiskasi lippaan kannen kiinni ja sen pohjalle jäi vielä jotakin. Jäi toivo. Ihmistä ei syösty toivottomuuteen vaan hänelle jäi toivo. Elämää ruokkiva voima. Niin kauan kuin on elämää on toivoakin! Ja toivoa vielä elämän jälkeenkin: "Kuolema, missä on sinun voittosi..."