(Ukkosmyrsky, joka teki tuloaan, muttei tullutkaan.)
Lomaviikko on vietetty. Kuunneltu ja katseltu sadetta, sadetta ja sadetta. Mökkilomalla satoi joka päivä jonkin verran. Jonkin verran olisi ollut tarpeeksi. Joinakin päivinä satoi koko päivän, yönkin. Vettä kertyi alavalle tontille enemmän kuin lammikoiksi. Pari pitkospuuta piti heittää avittamaan kulkua huussipolulla. Olimme kahden miehen kanssa. Onneksi oli ne muutamat päivät, jolloin taivas repeytyi ja sade taukosi, aurinko paistoi. Näinä tunteina mies riisui sadetakin (pressun) suvisaunan yltä ja naputteli kattolaudat ja katon päälle kattohuovan.
Minä järjestelin mökkiä: siivoilin kaappeja, pukuhuonetta, heitin tarpeetonta pois. Päärmäsin avohyllykön suojaksi salusiinit. Luinkin jonkin verran. Mikkelin kirpputorilta vanhoja dekkareita: Pianisti on ammuttu, Kuka murhasi rouva Skorofin?. Valittujen Palojen Kirjavalio-sarjaa ostin kappaleen, jossa lyhennelmät kolmesta kirjasta. En yleensä välitä lukea näitä karsittuja versioita, nyt ostin sademasennuksessani. Tove Janssonin Muumisarjaa luin pätkittäin: haluan lukea joka virkkeen tarkasti. Huomaan huomaavani, kuinka melkein jokaisen kirjoitetun ajatuksen takana on lisää ajateltavaa asiaa. On pysähdyttävä ja ajateltava. On kirja, jonka kirjailija on kirjoittanut ja on sama kirja kaikkine lisäajatuksineen ja paisutuksineen minun päässäni. Näennäisen pienestä kasvaa suurta. En ihmettele japanilaisten innostuneisuutta Janssoniin.
Ostin kirpputorilta myös soppakulhon, oikein ison, vanhan, venäläisen. Kulho on ihan ehjä, ei mikään kovin ”kruusattu”, juuri sopiva, kun iso joukko asettuu kalasopalle, lihakeitolle, syömään kattilallista uusia perunoita, kiisseliä tms. Ja hinta vain 30 euroa. Kaiken kirpputorikalleuden keskellä kohtuullinen hinta aidosta astiasta. Harmikseni sen kuvaaminen tähän ei onnistunut: parin järvestä otetun kuvan jälkeen kameran muistikortti (ihan liian aikaisin minun mielestäni) ilmoittaa olevansa täysi, ei enää uusia kuvia! En ole tyhjentänyt korttia tietokoneelle. Voi, voi!
Tuloviikonloppuna tytär perheineen oli auttamassa suvisaunan pystytyspuuhassa. Tytär, minä sekä Puppeli ja Maijahalonen kävimme torilla ja kaupoissa. Ruokakaupan pihalla oli huutokauppa: kaikenlaista huonekaluista astioihin. Lähdimme lasten kanssa katsomaan, mitä huutokauppaostaminen on. Ihmiset huusivat pöydän, karahveja. Sitten oli vuorossa 10 kpl liemikulhoja aluslautasineen. – Mitä tarjotaan? – Neljä euroa, joku huusi. Sitten kuusi ja kymmenen euroa. Huudot loppuivat 16 euroon. Ne olivat, ainakin kaukaa katsottuna, kauniit liemikulhot. Niistä voisi syödä aamupuuroa, jukurttia, mysliä, aluslautasia käyttää mihin vain. –Huudanko? kysyin Puppelilta ja Maijahaloselta. –Huuda! - 17 euroa! - Ensimmäinen, toinen ja kolmas! Niin huudettiin mökille monikäyttöliemikulhot.
Meklari nostaa huudettavaksi öljyvärityön: sinisellä pohjalla sininen tyttö nojaa polviinsa. Kuulostaa kauniilta, muuta taulu ei sitä ole. Tunnelma on ahdistava, tuota en ostaisi. Ei kukaan muukaan. –Lisätään toinen taulu: akvarelli. Työssä jonkinlainen rakennus katselee merta, välimerellinen tunnelma. Ei kuitenkaan houkutteleva sellainen. Yleisö on edelleen hiljaa, ei huutoja. –Lisätään vielä yksi. Nyt nousee noin A3 kokoinen vaatimaton hiilityö tummanruskein kehyksin. Piirros esittää majakkaa seisomassa kalliolla, edessään meri ja korkeat laineet. – Yksi euro, sanon välittömästi. – En ole aikoihin aloittanut kuin neljästä eurosta, sanoo meklari. – No, neljä euroa. Jännitän, josko nyt joku muukin innostuu. Mutta ei: huudan kolme taulua neljällä eurolla. Yhdestä on päästävä eroon. –Mihin tämän voisi laittaa? kysyn tarkoittaen sinistä taulua. –Vaikka roskiin, vastaa huutokauppa-apulainen. Sinne se lopulta harkinnan jälkeen päätyikin. Toinen mahdollisuus olisi ollut polttaminen. Roskissa taululla on vielä olemassaolon mahdollisuus.
Kotona odottaa tietokoneyllätys: kone ei suostu menemään nettiin, ei vaikka kuinka sammutan ja avaan, vedän piuhoja pois ja laitan uudelleen paikalleen. Soitan Soneralle: siellä ei pitäisi olla mitään vikaa, sanotaan. Kuluu kaksi päivää. Ihmettä ei tapahdu. Soitan vävyn apuun, vika on kotikoneessa, minä en osaa enkä uskalla tehdä koneelle mitään. Saattaisin painella ihan vääriä komentoja. Vävy saapui eilen ja avasi koneen. Se toimi moitteettomasti. Vika siis olikin yhteyksissä, ei kotona. Nyt olen taas täällä!
4 comments:
Upea paikka ja kauniita kuvia! Tuollaisella laiturilla voisi viettää koko kesän, ainakin ne sateettomat päivät. - Lekotella uinnin lomassa, lueskella, syödä...
Muumi-kirjoista löytää aina jotain uutta - ja myös vanhaa tuttua ja turvallista.
Lisää mukavia kesälomaviikkoja, satoi tai paistoi! *toivottelee*
Niin, kyllä tuo paikka on ihan kiva - kun on kaunis sää. Sateella kaikki on niin harmaata ja kosteaa. Ennen oli jo aikaisin pimeääkin: aurinko siirtyi puiden taa, puita ei voinut kaataa, olivat naapurin puolella. Tänä kesänä on ensi kertaa valoisaa; naapuri on kaatanut kaikki puut, raivaa metsän laitumeksi sadalle lampaalle! Olemme siis lampaiden naapureita! :)
Sateen jälkeen ihmettelee, kuinka maisema, joka äsken itki, nauraa. Toisaalta sateen ropina sopii suomalaiselle (mutta liika on liikaa). Kaunis on mökkirantasi, sataa tai paistaa.
Huutokaupoissa ja kirpputoreilla on sitä jotakin. Hulppeita ostoksia teit! Onnea ja iloa!
Tyhjentelin mökkilomalla kirjahyllyjen sisältöjä ja vein paikalliseen antikvariaattiin. Se mikä ei kelvannut Helsingissä, otettiin mielihyvin vastaan pikkukylässä.
Vähän sadetta on kivaa, mutta liiasta tuppaa tulla itsellekin harmaa olo! :)
Olen sellainen kirpparikiertolainen, yleensä ostan sellaista, jonka laitan itsellä käyttöön, ei vain kaappiin seisomaan.
Kirjahyllyjen siivous on mukavaa puuhaa, joskus löytyy itsellekin yllätyksiä: ai minulla on tämä kirja!
Ei täällä lähellä pääkaupunkiseutua antikvariaatit todellakaan kirjoista juuri mitään maksa. Jotkut koulukirjastot saattavat innostua, jos saavat lahjoituksena?
Post a Comment