Etsiessäni törmäsin kahteen paksuun, vanhannäköiseen kirjaan. Muistan nämä, ovat näköispainos vuonna 1885 julkaistusta teoksesta Mathilda Langlet'in Täydellinen käsikirja perheenemännille I-II (Art House Oy, WSOY:n graafiset laitokset 1991). Avaan I osan ja luen ääneen:
"Tekijättären alkulause.
Kun minä kustantajan pyynnöstä otin kirjoittaakseni kirjan perheenemännille, ryhdyin minä työhöni hiukan epäröivänä ja levottomana. Tosin olen minä pitkän elämäni ohella saavuttanut paljon kokemusta, mutta luotettavan käsikirjan suunnittelemiseen perhetalouden kaikilla aloilla vaaditaan melkoiset tiedot näissä asioissa. --
Kirjani on, vihkottain annettuna, saavuttanut suurta suosiota. Minulla on ollut suuri ja sydämellinen ilo siitä, ja hartaalla kiitollisuudella sekä mielenliikutuksella piirtelen nyt siihen viimeisiä rivejä. Tosin ovat moniaat lausuneet minun vaativani liian paljon perheenemännältä ja liian vähän perheenisännältä. "
Millaisia vaatimuksia Mathilda sitten asetti perheenemännille? Kas tässä:
"Me olemme siis yksimieliset siitä, että perheenisällä olkoon ensimmäinen sija perhekunnassa, ja että hän vaatii itsensä ensimmäisenä kaikista toteltavaksi ja arvossa pidetyksi, tämä onkin hänen oikeutensa. Moni muutoin hyvä aviomies muuttuu juonikkaaksi ja ärtyiseksi, joll'ei vaimo pidä lukua mistään hänen totutuista tavoistansa, vaikkapa hänen omituisuuksistansakin; jos hänen nuttunsa ei ole harjattu, eikä hänen tulitikkulaatikkonsa paikallaan; jos akuttimet ovat vedetty vinoon ylös, ja piano seisoo avattuna, jos sisäpiika käy kengät lintassa, ynnä muuta, jota ei niin tarkoin voida luetella. --
Vihdoin on myöskin vaimon velvollisuus aina, kun miehensä tulee kotia, ottaa häntä vastaan iloisilla kasvoilla, ystävällisellä hymyllä. --
Kun miesi palajaa työstänsä monta kertaa väsyneenä ja pahalla päällä, on hän halukas löytämään vikoja kaikessa ja on usein juonikas sekä kohtuutoin vaimollensa, sentähden, ett'ei hän ole saanut purkaa ulos oikeutettua mielikarvauttansa. Parasta on siis heti lohduttaa häntä, näyttämällä hänen olevan tervetullut kotiinsa, ja että on olemassa yksi paikka, jossa hän on ylimäinen, parhain, rakkain; --"
Voi, Mathilda! 2000-luvulla elävä mieheni nyökyttää tuolla innostuneesti päätään. Minä katson häntä - tuumivasti.
Televisiossa esitetään jatkuvasti erilaisia selviytymisohjelmia: viedään joukko toisilleen tuntemattomia ihmisiä jonnekin, heidän on tultava toimeen itsensä ja kanssakilpailijoiden kanssa ääriolosuhteissa, punottava juonia ja liittoja pärjätäkseen. Tarkoituksenaan voittaa rahapalkinto (ja saada julkisuutta).
Selviytyjissä en pärjäisi, mutta ehkä menisin aikamatkaan 1800-luvun kotihuusholliin ja siellä yrittäisin aikakauden konstein selviytyä. Mukaan saisi ottaa yhden neuvokin, ja minä valitsisin Mathildan, epäröimättä! Ei ole sellaista kotitalouden ongelmaa, jota käsikirjansa ei ratkaisisi.
Katsotaanpa vaikka kirjan 'Rikisteriä', II osan lopussa, M-kirjaimen kohdalta:
Maidon piteleminen
Maito
Maitohuone
Maitokeittoja
Makuuhuone
Makeiset
Maltti
Manteli
Mantelimaito
Makrilli
Makkara
Marjat
Mehuja
Mehiläishoito
Menojen selvillä pitäminen
Meriravun liha
Metsälintuja
Metsän riistaa
Metsänriista-kalenteri
Metrijärjestelmä
Miehen toivomuksien huomioon ottaminen
Munia
Munakakkuja
Munasta ja jauhoista valmistettuja ruokalajeja
Muskotti
Möykkyjä
Katsotaanpa sitten metsän riistaa ja metsälintuja -kohtaa. Syötiinkö 1800-luvulla todella näin monipuolisesti riistaa ja lintuja? Löytyy hirveä, villisikaa, saksanhirveä, metsävuohta (ihan outo otus), poroa, jänistä, kaniinia, fasaania, kyntölintua (kuin myös), kurppaa, peltokanaa, pyytä, metsoa, teereä, riekkoa, metsäkyyhkystä, sorsaa!
Onpa ruokakulttuurimme köyhtynyt. Itsekin olen näistä käyttänyt ruanvalmistuksessa vain - hirveä ja poroa.
Näen mielessäni Mathildan moittivan katseen. Hyvä Mathilda, minä en olekaan täydellinen perheenemäntä. Ja aikakausi, jota elän - niin kaukana luonnosta ja metsästä.
Pellavan valmistus, kynttelin tekeminen, teurastus, suovan keittäminen... kaikki tuo ja paljon muuta tarkasti neuvottuna. Mathildan käsikirjan on oikea - selviytymisopas!
2 comments:
Hei Sinipelto, katsopa blogia Kadonnutta sanaa hakemassa. Siellä on Hiljainen tyttö ;)
http://kutuharju.vuodatus.net/
Mathilda (kuinka sointuva nimi) on antanut kullanarvoisia ohjeita;) Kauaksi on menty noista ajoista ja asenteista. Ehkä kannattaisi peruuttaa vähän ja katsoa uusin "antaessaan saa" -silmin omaa elämänkumppania ja vastata - nostamalla jalka jarrulta - toisen kutsuun ja tarpeisiin. Antaa mennä vaan!
Mathildan neuvoista ainakin yksi osuu: mies on puhunut aina, kuinka tärkeä hetki kotiintulo on: onko vastaanotto lempeä vai kitkerä. Itse hän aina nousee tuolista, tulee vastaan ja suukottaa eteisessä, jos joskus tulen häntä myöhemmin kotosalle.
Paju,
kiitos vinkistä, kävin katsomassa ja luin. Ensin ajattelin, että jaa-ha, vai sellainen on tyttö, odotettu, kaivattu. Eipä kiirettä löytymisellä. Sitten luin mielipiteen lopppuun: jaa-ha, vai sellainen tyttö, löytyisipä jo! :)
Mathildan kirjojen paksuus on yhteensä yli 10 cm, joten neuvoja, opastuksia ja ohjeita on ylin kyllin. Jäin niitä tutkailemaan. Silloin kun ostin kirjat, muistan jotakin tehneenikin ohjeidensa mukaan, se oli jokin leipomus.
Kieli on vanhaa, esimerkiksi 'tuko'-sana oli minulle ihan outo. Tarkoittaa kaiketi typpeä!:)
Kotiintulo on tärkeä hetki. Kun kotiutuu sovitun ajan jälkeen (eikä ilmoittanut myöhästymisestä) sitä jo oikein kuvittelee, kuinka mies on närkästynyt, mitä sanoo. Sitten saapuessaan on jo itse valmiiksi vihainen, tiuskaisee jotakin ja toinen siihen ihan hämmästyneenä, että mitä? :D
Post a Comment