Elokuisia valoja, rapujakin

(Mustana näyttää kamera yön, tumma se olikin. Kauneutta ja haikeutta elokuun kuun on taitamattoman vaikea tallentaa, maistiaisia vaan.)

Viikonloppu mökillä. Perjantaina lähdimme helteisessä loppuelokuun säässä, palatessamme sunnuntaina oli syksy saapunut.

pikkukerimäki alkaa olla ulkoisesti valmis. Hieno mosaiikkilattia on viimeistelty hartsikerroksella ja maalattu kahteen kertaan sopivalla pintamaalilla. Mies on tyytyväinen. Vielä lauteet ja tärkein: kiuas. Sitten kaiketi voipi löylytellä.

Meidän mukana kulki anoppi, vanhempi tytär perheineen tuli päiväksi ja yöksi. Sateettomat päivät antoivat mahdollisuuden ulkonaoloon. Illalla vävy savusti kalan, paistoi pihvit. Minä tein salaatin ja sienikastikkeen, lämmitin saunan. Anoppi ja tytär kattoivat ulkopöytää, kantoivat tarjottavaa, sytyttivät kynttilöitä ja tarkkailivat järvessä polskivia lapsia. Mies lopetteli päivän töitään pikkukerimäessä.

Ilta pimeni nopeasti ja taivaalle kipusi kullankeltainen kuu, josta mökkirantaan johti leveänä samanvärinen kuunsilta. Sama kuu ja silta kiehtoivat tuhansissa rannoissa ja silti vain meidän. Joitakin pilvenriekaleita purjehti kuun editse.

- Katsokaa, siellä seilaa kapteeni Koukun laiva! sanoin lapsenlapsille.

(Peter Pan tarkkailee kapteeni Koukun alusta.)

Tähtilamput syttyivät toinen toisensa jälkeen. Mietin, kuinka nyt viimeistään olisi taivaalta tarkennettava ne tutuimmat tähdistöt Puppelille, Ukolle ja Maijahaloselle osoitettavaksi. Satelliittien radat risteilivät taivaalla, näkyi useita tähdenlentoja. Toivoin.

Mies on muurannut kivistä nuotiopaikan, grillauspaikan. Siinä pidimme tulta. Liekkiä ja kipinöitä, ikiaikaista tunnelmaa ympärillä istujilla. Ukko poltti pitkän tikun päätä nuotiossa: pää alkoi hehkua, syttyä. - Pyöritä sitä tikkua, tee ympyrää, sanoin. Katkeamaton valokaari muodostui yöhön. - Lasermiekka, Ukko innostui. Lumoutuneena katselimme valotanssia. Puppeli ja Maijahalonenkin halusivat omat taikatikkunsa. Jopa isänsä innostui taituroimaan. Ja pappa (mies). Minulle Ukko toi pienen tikun, sen hehku muodosti ilmaan hentoa valokiehkuraa.

Vävy bongasi polulta kiiltomadon ja toi sen lapsiensa ihmeteltäväksi. Moisesta mielenkiinnosta mato närkästyi ja himmensi lappunsa valoa, varovasti vävy asetti sen löytöpaikkaansa jatkamaan kosioretkeään.

Valoja mustassa yössä: kynttilät, kuu, tähdet. Kaipa ”tekokuutkin”. Tähdenlennot. Nuotiotuli, kipinät. Hehkuvat lasermiekat. Ei, ei lasermiekat minulle, vaan valon ja liikkeen mystinen liitto , näky jatkuvuudesta, vaikkakin vain harha silmän verkkokalvolla. Kiiltomato, niin todellinen.

- - -

Miehen serkun (ystävättären) koko perhe on hurahtanut rapuihin. Heidän kesäasuntonsa järvi tuntuu olevan niitä pullollaan. Järvestä nousee rapuja paitsi omaan rapupöytään, myös tuttavien. Itse en ole koskaan ravuista välittänyt: niiden kurja kohtalo tulla tapetuiksi (vaikkakin nopeasti) kiehuvaan veteen on säälittänyt. Lisäksi ravun mutkikas ulkokuori saksineen ja jalkoineen ja pyrstöineen ei rapuhimoani ole herättänyt. [Katkaravut (kuoritut) kyllä maistuvat.] Kun mieskään ei ole ravunsyöjä, näitä herkkuja ei meillä ole ollut koskaan.

Ystävätär on sitkeä ja periksiantamaton. Hän päätti tutustuttaa meidät rapuihin. Ensin keitettyihin. Eräänä iltana hän saapui kera poikansa, muutaman keitetyn ravun ja rapuveitsen. Siinä keittiön pöydän päällä hän taidokkaasti minun hyi-huutojeni säestyksellä perkasi ravun (perataanko prapu?), kaivoi esille siitä sen pienet syötäväksi kelpaavat ja tarjoili ne meille. Maistettavahan meidän oli, ei siinä mikään auttanut! Ja ihan hyvältähän rapu maistui.

- Imeskele saksi, hän neuvoi. Minä imeskelin. Ihan hyvää tillisuolaista rapuvettä. Kuoria hän katseli: - Täältä kaavitaan vielä rapuvoikin. Tiedän. Olen nähnyt hänen viisivuotiaan tyttärensä herkuttelevan minulle malliksi: imeskellään jalkoja ja pienellä sormella raaputetaan ”voi” suoraan suuhun!

Minusta huolimatta vanhempi tytär on innostunut ravuista. Myös miehensä. Ystäväperheensä kanssa heillä on jokavuotiset rapujuhlat. Tänä vuonna saivat rapunsa miehen serkun suuren suuresta sumpusta.

Kuulimme, että mökkijärvessämme liikuskelee myös noita saksiniekkoja runsaasti. Totta, olemme nähneet mertojen merkkejä ja katsastajat. Nyt viikonloppuna ajattelin yllättää tyttären ja vävyn. Ostaisin rapumerran ja makkaraa ja antaisin heidän kokeilla, josko rapu uisi mertaan. Siispä anopin kanssa ajoimme Mikkeliin, siellä isoon, kaikkea mahdollista edullisesti myyvään tehdashallissa toimivaan kauppaan, josta ravunpyydyksiä piti löytymän. Kävelimme suoraan hallin perille, jossa vapaa-ajan tarvikkeet. Huomasinkin heti pyöreät, verkkomaiset pyydykset. – Otetaan näitä kaksi, sanoin anopille. Kassa sanoi jotakin sumpuista, kun maksoin ostokseni.

Olin juuri ajamassa kaupan pihalta ajotielle, kun eräs ajatus välähti päässäni, Ajoin sivummalle, soitin ystävättärelle: - Millaisia ne merrat ovat? – Sellaisia kovia muovisia. – Entäs mitä ovat pyöreät verkot? – Ne ovat sumppuja, joissa rapuja säilytetään. Olin ostanut kaksi sumppua! Ei kuin kiireesti kauppaan takaisin, ystävällinen kassa soitti myyjän tuomaan kaksi mertaa ja hyvitti pois yhden sumpun. Nauroin, että tällainen ravustaja tässä oli mertoja ostamassa!

Mertoihin laitettiin makkaraa. Mies, vävy ja lapset kävivät laskemassa ne. Seuraavana päivänä merrat tarkastettiin: toiseen oli uinut yksi ja toiseen kolme hienoa täplärapua! Saalis tuotiin maihin ihailtavaksi: tomerat ravut nostelivat pyrstöjään ja availivat saksiaan. Sitten ne laskettiin takaisin järveen. Uskon, että minä ja mies emme kaksin mertoja koe, mutta ehkä tytär ja vävy, ehkä tuttaviensa kanssa.

Ystävätär soitti: - Tuliko rapuja? – Tuli neljä. – Se on ihan hyvin. Meillä on kahdeksankymmentä sumpussa. – Montako mertaa teillä olikaan? – Viisitoista.

- - -

Viikko alkaa. Elokuusta jäljellä vain tämä viikko. Ulkona paistaa elokuun aurinko niin hyville kuin pahoille. Meille kaikille.

J.K. Muutamassa seuraamassani blogissa on kirjoitettu viime viikonlopusta "venetsialaisena viikonloppuna", johon tuli ja ilotulitukset kuuluvat. Tunnettu juhla varsikin länsirannikolla. Itse en ole koskaan aikaisemmin tavasta kuullut, joten siitä tietämättä tulin sitä viettäneeksi!