Ruusun ja pionin taikaa

Tytär ja vävy olivat Kevätpuutarhamessuilla ja pongasivat siellä haaveruusulta vaikuttavan "Kiss Me" -lajikkeen. Jota aloin välittömästi jäljittää lähiseudun puutarhamyymälöistä. Jonkin asian etsimisessä huomaan käyttäväni yhä enemmän ja enemmän nettiä. Googletan. Niin nytkin. Hetimiten löysinkin myymälän, joka ilmoitti nettisivullaan valikoimiinsa kuuluvan halutun ruususen. Jota lähdin noutamaan.

Vaaleanpunaisia "Kiss Me" -ruusuja muoviruukuissaan löytyikin, ja ostin niitä kolme kappaletta: yhden itselle, yhden kummallekin tyttärelle. Ostokseni jälkeen ruusupurkkeja ei kovin monta jäänyt myyntipöydälle, mieli olisi tehnyt ostaa niistäkin vielä jokunen. Mutta vähän haikeana sinne jätin. Sen sijaan ostin terhakkaan, tummanpunaisen tarhapionin ruususten seuraksi.

Hyinen halla on vierailut useasti viime viikkoina, öisin niin kuin konsanaan pahantekijä. Sille en ole halunnut uutuuksiani uhrata, joten taimet ovat odotelleet istuttamistaan suojassa ja lämpimässä. Tämä viikonloppu tuntuu hyvältä istutusviikonlopulta, säätiedot lupailevat lämpenevää, musta multa kutsuu taimitarhaajaa.

Eilen vein ruusuntaimen sen "löytäjälle", tyttärelle. Hän kertoi työtoverinsa kovasti samaista ruusulajiketta etsineensä eri puutarhamyymälöistä, tuloksetta. Lajike toki tunnetaan, mutta: "Ei ole, ei ole ollutkaan, ei ole saatu. Viime vuonna oli jokunen, nyt ei." Mielenkiintoista seurata, miten nämä kolme ostamaani selviävät, millainen ruusunen puhkeaa!

Entäs tummanpunainen tarhapioni, jokin erityinen syy ostoonsa? Kyllä. Miehen sukulainen, rouvashenkilö, on asunut vuosikymmenet naapurissamme. Hänen puutarhassaan on joka alkukesä kukkinut upea, tummanpunainen pioni, jossa kukat pienemmät kuin jalopionin. Hän, enkä minäkään ole osannut nimetä pionia. Hänelle alku tullut jonkin muun perennan myötä, pioni vain yksikertaisesti ilmestynyt, aloittanut kasvunsa jostakin juurenkappaleesta, multaan eksyneestä.

Rohkaistuin kysymään häneltä pioninalkua omalle pihalleni. Puutarhurit joskus yllättävän kitsaasti jakavat kasveistaan, mutta sain lupauksen kukasta, pienen alun sitten kun hän sitä jakaisi. Joka tapahtuikin samana syksynä. Istutin pionin olohuoneen ikkunan eteen, ruusupenkkiin (nyt ruusuja ei enää ole, talvi tappanut vuosi vuodelta). Penkistä versoikin seuraavana keväänä punerva pioninalku. Ja ilmestyi myös ainaiset rikkaruohot. Nuoremman tyttären poikaystävä (nyt vävy) on innokas kaiken vihreän ystävä. Ja oli myös innokas ilahduttamaan tulevaa anoppiaan. Oli huolellinen kitkijä. Niinpä hän kitki pionin pois. Muiden rikkaruohojen kanssa se hautautui silloiseen "lammenrantakompostiin". Joten se siitä pionista.

Toinen yritys. Taas pyyntö naapuriin, huvittunutta selvitystä edellisen kohtalosta, ja uusi pioninalku syksyllä, nyt talon seinustalle, päätyyn ja aurinkoon. Silloin en ymmärtänyt, että liian kuuma ja kuiva paikka pionille. Alku ei juurtunut, mitään ei ilmestynyt odottajalle.
Se siitä pionista. En kehdannut enää anelle uutta alkua.

Kolmas yritys. Naapuri myi talonsa viime kesänä, ja ajattelin yrittää vielä viimeisen kerran. Ehkä alku olisi nyt myös edellisiä isompi ja selviytymiskykyisempi, olihan naapuri muuttamassa pois, eikä uusia asukkaita surettaisi vajaus pionipenkissä. Alku tuli, samanlainen kuin edeltäjänsä. Istutin sen viime syksynä keväällä istuttamieni, surkeasti alkuun lähteneiden alepionien seuraan.

Nyt putkahtelee näkyviin muutamia hentoja pionin alkuja, mutta mikä niistä - jos mikään - on se haluttu, naapurista? Minäpä en merkannut alkuja, luulin tietenkin muistavani, mutta kun en muista! Tämä on ja tuntuu - traagiselta!

Olen yrittänyt selvittää, mikä lajike naapurin pioni on, ja oletan sen olevan tarhapioni. Joten nyt sitten ostin sellaisen, varmuuden vuoksi. Jos kaikki onnistuu, pihallani kukkii tummanpunainen, varhainen maatiaspionilajike, ehkä kaksikin - sitten joskus. On myös mahdollista, että sanon naapurin nuorelle rouvalle, aidan yli, puolihuolimattomasti: "Sinullapa kivan näköinen pioni. Luuletko, että siitä joutaisi alku, sitten joskus syksyllä..."